PÄÄSTÖTTÖMIEN JA KOTIMAISTEN POLTTOAINEIDEN KÄYTTÖ KASVUSSA

Sähköä tuotettiin yhtiön Nokian voimalaitoksella, Ikaalisten moottorivoimalaitoksella, Leppäskosken ja Kukkurakosken vesivoimalaitoksissa, FC Power Oy:n vetyvoimalaitoksella sekä Kuivaniemen tuulivoimapuistossa.

Emoyhtiöllä on kertomusvuonna ollut omistuksessaan tuotanto-osuuksia mm. Kyröskosken Voiman vesivoimalaitoksesta ja Hämeenkyrön Voiman biovoimalaitoksesta. Sähköntuotanto-osuuksia omistetaan myös Suomen Voima Oy:n ja Etelä-Suomen Voima Oy:n kautta.

Ylöjärven Ylisen alueen lämpö tuotettiin raskaalla polttoöljyllä. Ylöjärven uudella teollisuusalueella lämpö tuotetaan toistaiseksi kevyellä polttoöljyllä ja päästöttömällä tuulisähköllä.

Konsernin osakkuusyhtiö Hämeenkyrön Voima Oy tuotti Hämeenkyrön alueen kaukolämmöstä kotimaisilla polttoaineilla noin 99 %. Varalaitoksia käytettiin vain biovoimalaitoksen huoltoseisokkien ja kulutushuipun aikana.

FC Energia Oy:n ja FC Power Oy:n toimipaikoilla Sastamalan Pehulassa ja Lappeenrannan Joutsenossa kaukolämpö tuotettiin pääosin vedyllä sekä Kemira Chemicals Oy:n tuotantoprosessien lämmöntalteenottoenergialla.

Nokianvirran Energian biokattilainvestointi valmistui suunniteltua aiemmin ja kotimaisten polttoaineiden käyttö energiantuotannossa lisääntyi entisestään. Konsernin kaukolämmön tuotannosta biopolttoaineilla tuotettiin yli
73 %.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Selvitämme edelleen energiantuotannon eri polttoainevaihtoehtoja sekä tuotannon hyötysuhteen parantamiseen
liittyviä teknologioita.



Leppakoskilogo

puh. vaihde 03 450 31

Asiakaspalvelu:
puh. 03 4503 400
Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen
asiakaspalvelu(at)leppakoski.fi

Katso tarkemmat yhteystiedot